Oletuksia ja ajatelmia

Saako purkautua? Kiitos. Olin tänään tanssitunnilla (tässä vaiheessa alkaa soida päässä Ultra Bran Jäätelöauto). Ilmottauduin kyseiselle nybörjare-kurssille etten menetä hermojani liian kovassa tahdissa niinku loppusyksystä kävi, kun kävin kuuden viikon kurssin, jonka piti olla alkeiskurssi, mut olikin tasoo korkeempi. Tähän asti sujui ihan hyvin, mutta tämän päivän tunti oli jotain kummaa. Toimittiin hirmusella tempolla ja harvoilla toistoilla, miten siinä muka pystyy oppimaan uuden koreografian... read more

Tekemisen rytmi on sama kuin Suomessa loppukesästä; nukun ainakin kymmenen tuntia vuorokaudesta, mutta pienissä pätkissä ja pystyn keskittymään työhön vasta yöllä. Tehtävänä nyt essee joka käsittelee suurinpiirtein paikkaa ja tilaa, aihe on suunnattoman kiinnostava, mutta haastava myös. Simmellin ja kaverit kun olen jo ehtinyt unohtaa. Tosin täällä vapaus on siinä, ettei minun ole mikään pakko saada työtä läpi edes, hahaa, saan heittäytyä flowhun aivan rauhassa. Sinänsä on sattumaa että osuin tuolle...

Kirjotan tätä ruokatunnilla. Tänään oli (on) piirustuskurssin kritiikki-/palautekerta. Onneksi olin aakkosissa ensimmäisenä niin meni ohi se kaikki kidutus kerrankin äkkiä. Vaikka falesinkin aika kovaa luonnoskirjan tekemisessä niin ei tullut hirveesti mitään sellasta negatiivista palautetta mitä en olisi odottanut. Argh, yhdelle ihmiselle mun jälkeen sentään sanottiin että "nää on ihan perseestä" ja mulle ei... olin sit varmaan muuten tarpeeksi hyvä tai jot. Pelkäsin hirveästi että joku ajattelee...

“Jos romaanista ei tule klassikkoa, se ei ole romaani”, hän [Hannu Raittila] lataa. “Vain sellainen kirja on romaani, joka sukupolvesta toiseen itkettää, naurattaa, koskettaa ihmisiä.” “Kirjailija tarvitsee rakkautta, jotta kirjoittaisi”, Helsingin Sanomat, 29.11.2008   Hannu Raittila on antanut harvinaislaatuisen haastattelun, jonka olennaisin ydin koskee romaanina tunnettua kirjallisuuden lajia. Raittila toteaa sen muotoutumisolosuhteista seuraavaa: “Romaani on syntynyt yhtä...

Päivää vain huomenta. Voi kakku! Miksi en ymmärrä pysytellä omalla sarallani, joka on pitkä ja kapea pellon osa. Minun sarkani myyjäisasioissa on viedä saran reunaan kuviteltu kakku, ojentaa se pitkin käsivarsin myyjäistoimikunnalle, pyytää se takaisin eli ostaa se, ojentaa tilalle ihan oikea raha. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Sen sijaan minun pitää ihan välttämättä sotkea näppini taikinaan. Mikä ohje sekin oli olevinaan? Minulla on semmoinen pienempi kakkuvuoka, en muista onko se vaikka 1,2 litraa...

what if prince charming had never showed up? Would snow white have slept in that glass coffin forever? Or would she have eventually woken up, spit out the apple, gotten a job, a health-care package, and a baby from her local neighborhood sperm bank?  Gp t takana ja tää vitun kursivoimis juttu ei mee pois päältä joten sori. Anyways, Gpt meni as huonosti as I expected, mutta no can do, turha sitä on jälkeenpäin murehtia. Oon tullu siihen tuloksee, että se, et angstaa paskojen kisojen jälkeen ni...